ForeAmmatti

194 419 syytä kirjoittaa tämä blogiteksti

ke 21.10.2015 - Mikael Andolin
194 419 syytä kirjoittaa tämä blogiteksti

Ovat sanoneet jo pidemmänkin aikaa eri tuuteissa, että Suomessa ei ole töitä tarjolla. On totta, että aivan liian usein olemme saaneet lukea uutisia irtisanomisista ja yt-neuvotteluista. Työttömiä on PALJON. Aivan liikaa ja enemmän kuin ennen. Se on ongelma. Mutta että ei töitä tarjolla? On niitä.

Tätä tekstiä kirjoitettaessa Foredatan tietokantaan on kuluvan vuoden aikana louhittu 194 419 työpaikkailmoitusta. Kuukaudessa on tullut keskimäärin yli 20 000 ilmoitusta, päivässä keskimäärin melkein 700. Tämä on enemmän kuin viime vuonna tai edellisenä vuonna. Ja edelleen on huomattava, että nyt puhutaan ilmoituksista. Yhdessä ilmoituksessa on ollut pitkän aikavälin keskiarvolla noin 2,0 työpaikkaa haettavana! Ei töitä tarjolla? On niitä.

Mitkä ammatit?

Yleinen käsitys on, että myyntityöhön on aina paikkoja avoinna. Se on totta. Myyntiedustajien ja myyjien työpaikkailmoituksia on ollut kuluneen vuoden aikana ylivoimaisesti eniten. Mutta myös muuta kuin myyntityötä on tarjolla. Seuraavaksi eniten on ollut toimisto- ja laitossiivoojien työpaikkailmoituksia sekä ravintola- ja suurtaloustyöntekijöiden ilmoituksia. Kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta) ja puhelin- ja asiakaspalvelukeskusten myyjät ovat seuraavina. Tämän jälkeen on lähihoitajien ja sairaanhoitajien vuoro.

Jos katsotaan ilmoituksia alueittain, esiintyvät yllä mainitut ammatit melkein joka alueella melkein samassa järjestyksessä. Näiden perässä tulee seuraavina mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijoita, tarjoilijoita, lastenhoitotyöntekijöitä, kuorma-autonkuljettajia, rahdinkäsittelijöitä, varastotyöntekijöitä ja hitsaajia.

Kuten olemme aiemmin monesti sanoneet, työpaikka-avauksia on eniten niissä ammateissa, joissa on eniten työllisiä. Luonnollinen sykli työpaikanvaihtajien, ylennettyjen, eläkkeelle jääneiden, palkattujen ja irtisanottujen osalta avaa eniten työllistymismahdollisuuksia eli työpaikkailmoituksia. Tämä luonnonlaki on voimassa myös tällaisena aikana, jolloin talouskasvu ei ole tuomassa lisää työpaikkoja.

Mutta toki myös muissa ammateissa on ollut työpaikkailmoituksia. Itse asiassa ilmoituksia on ollut todella monessa! Nykyinen ammattiluokitus käsittää 411 ammattia. Tänä vuonna työpaikkailmoituksia on kirjattu vähintään yksi kappale jopa 405 ammattiin! Eli käytännössä jokaiseen ammattiin on haettu tänä vuonna osaaja tai osaajia! Eri ammateissa on toki erilaisia kilpailutilanteita. Toisinaan työnantajien osaamisvaatimukset kohtaavat paremmin työnhakijoiden osaamisten kanssa, toisinaan osaamiskuilu hankaloittaa rekrytointia.

Mitkä alueet?

Näistä tämän vuotisista liki 200 000 työpaikkailmoituksesta yli kolmannes, eli 38 prosenttia on ollut Uudenmaan työpaikkoja. Uudellamaalla on haettu työntekijää 370 eri ammattiin!

Pirkanmaa on tällä listalla toisena ja siellä ilmoituksista on ollut hieman vajaa 9 prosenttia. Varsinais-Suomen osuus on vajaa 8 prosenttia, Hämeen noin 6 prosenttia ja Pohjois-Pohjanmaan hieman yli 5 prosenttia. Muiden maakuntien osuudet ovat olleet 1-5 prosenttia.

Työpaikkailmoitukset vuonna 2005 Uudellamaalla ja muualla Suomessa

Olen tässä nyt lyhyesti analysoinut julkaistujen työpaikkailmoitusten määrää. Se, mitä en ole analysoinut, on niiden työpaikkojen määrä, jotka eivät ole koskaan olleet virallisesti julki. Joillakin aloilla ja joissakin ammateissa on enemmän sääntö kuin poikkeus hakea uudet työntekijät aivan muita kuin virallisia rekrytointiteitä pitkin. Ja toki eri alueilla voidaan vielä toimia erilailla. Tästä syystä näiden piilotyöpaikkojen lukumäärää on hankala arvioida. On kuitenkin selvää, että niitä on.

Pienen pieni lisäanalyysi siis vielä: Yllä esitetyt työpaikkailmoitusten luvut ovat siis minimejä!

Tämä kaikki siis muistutuksena näinä hankalina aikoina, että emme unohtaisi, että töitä on kyllä tarjolla (jos vain olet valmis tekemään niitä). Varsinainen ongelma ei löydy sieltä. Sen sijaan kilpailun määrä toki on ongelma. Valmistaudu siis kilpailuun, mutta älä pelkää sitä. Siirrä ajatuksesi kilpailussa pärjäämiseen!

Tsemppiä kaikille uran- ja ammatinvalintaan sekä työnhakuun!

PS. Jos joku asia jäi kaihertamaan työpaikkailmoitusten analyysin osalta, kommentoi ForeAmmatin Facebook-sivulla, niin katsotaan. Tietokantaa voi toki pöyhäistä tarkemminkin!

Mikael Andolin

Mikael Andolin on Foredata Oy:n kehitysjohtaja, jonka bravuureihin kuuluvat ennakointi, osaaminen ja riezza di andolini.