ForeAmmatti

Hämeenlinna – Lofoten. Suuri askel minulle, pieni askel sairaanhoitajalle

ke 10.2.2016 - Sanna Karlsen
Hämeenlinna – Lofoten. Suuri askel minulle, pieni askel sairaanhoitajalle

Sairaanhoitajan työssä tarvitaan laajaa tietämystä ihmisen anatomiasta, fysiologiasta, psykologiasta, sairauksista, farmakologiasta, laeista sekä kaiken tiedon soveltamista potilaan arkipäivään.

Miten auttaa parantumattomasta, etenevästä lihassairaudesta kärsivää henkilöä elämään arvokkaasti, kun tämä tarvitsee apua hygieniasta ja ravitsemuksesta huolehtimisessa sekä lääkityksestä, joka tulee toteuttaa tietyin väliajoin mahalaukkuun yhdistetyn letkun kautta?

Tai miten opastaa ihmistä itsehoitoon vatsaelinkirurgian jälkeen – haavanhoito, ravitsemus, liikkuminen, kivunhoito?

Miten voi auttaa itsetuhoisia tai jatkuvasta kivusta kärsiviä?

Näihinkään kysymyksiin ei ammattikorkeakoulu suoraan vastannut, vaan oppimani pohjalta olen työelämässä lisännyt osaamistani.

Ammatillinen sairaanhoitaja kykenee keskustelemaan tavoitteellisesti ja ratkaisukeskeisesti. Tutkimustietoon perustuvan hoitotyön toteuttaminen edellyttää uuden tiedon ja toimintatapojen omaksumistaitoja. Joissakin työpaikoissa sairaanhoitaja toimii tiimin johtajana, mikä vaatii myös johtamis- ja delegoimistaitoja. Joka ikisessä työpaikassa täytyy kuitenkin johtaa omaa toimintaansa. Sairaanhoitaja tarvitsee työssään myös eettisiä päätöksentekotaitoja - työ on aina potilaan elämää koskettavaa.

Opiskelija - valmistunut - ikuinen oppija?

Pääsin opiskelemaan Lahden Diakonia-ammattikorkeakouluun lukion jälkeen. Pidin kuitenkin välivuoden ja olin Pohjois-Norjassa lastenhoitajana perheessä. Tänä aikana opin norjaa sen verran hyvin, että siitä oli minulle apua myöhemmin. Vastaavaa kokemusta voin suositella lämpimästi, se oli todellinen luonne- ja sopivuustesti ihmisten kanssa työskentelyyn ja oppitunti omasta itsestä.

Aloitin opiskeluni sairaanhoitaja-diakonissaksi vuonna 2005. Kuvitelmat ammatin todellisuudesta olivat vielä ruusuisia; taidettiin olla jo toisella lukukaudella kun vasta ymmärsin, että minä tulen pistämään ihmisiä neulalla. Keskustelut muiden opiskelijoiden kanssa ja opettajien kannustus antoivat luottamusta. Työharjoitteluita odotettiin innokkaasti ja vertailtiin, missä kaikessa olimme saaneet olla mukana. Tehtäväkeskeisyys ja ihmisen huomioiminen vuorottelivat; kädentaidot karttuivat mutta myös osaaminen ihmisen auttajana.

Opiskellessa työskentelin loma-aikoina vanhainkodeissa ja vuodeosastoilla sekä perusterveys- että erikoissairaanhoidossa. Mieleeni on jäänyt moni potilas ja asukas, mutta myös työtovereita, joiden asennetta saatan edelleenkin ihailla.

Mieheni vuoksi muutin Norjaan valmistumiseni jälkeen. Norjassa työskentely vaati norjalaisen Autorisasjon som sykepleier -luvan hakemista. Sitä varten todistus piti käännättää norjaksi. Onneksi koulutukset ovat kansainvälisesti - ainakin Pohjoismaissa - yhteneviä eikä sairaanhoitajana tarvitse olla missään maankolkassa työttömänä. Työskentelin niin kotisairaanhoidossa, vanhainkodissa kuin kirkossa ja totesin, ettei Suomen ja Norjan välillä niin suurta eroa ollutkaan. Vanheneminen, yksinäisyys, toimintakyvyn menetys ovat yleismaailmallisia kokemuksia.

Asuessamme reilut kaksi vuotta Suomessa työskentelin keskussairaalan vuodeosastolla, missä potilailla oli ruoansulatuskanava- ja virtsaelinvaivoja. Työ oli haastavaa, monipuolista ja opettavaista. Norjaan palaamisen jälkeen työpaikkani on ollut kunnan lyhytaikaisvuodeosasto, jossa hoidetaan sairaaloista jatkohoitoon tulevia, intervalliasukkaita sekä pitkäaikaishoitopaikkaa odottavia, pääasiassa monisairaita vanhuksia.

Nykyinen työpaikka ja -yhteisö

Tyypillinen työpäivä alkaa omien potilaiden tämänhetkisen tilanteen ja tarpeiden hahmottamisella. Tätä seuraa henkilökohtaisessa hygieniassa avustaminen, ravitsemuksen tukeminen ja lääkehoidon toteutus. Ihon kunnon arviointi, omatoimisuuden tukeminen sekä levon ja liikkumisen mahdollistaminen lomittuvat potilaan arkitoimissa avustamiseen. Sosiaalisen elämän mahdollistaminen, miellyttävän ympäristön luominen ja kipinän sytyttäminen pitävät apua tarvitsevan toivoa yllä. Tyypillinen työpäivä on sekä fyysisesti että psyykkisesti vaativa, mutta ammatillisuuden kasvaessa oppii myötäelämään niin, että jättää työasiat työpaikalle. Keskustelut työkavereiden kanssa auttavat näkemään ratkaisuja ja irrottautumaan mieltä painavista asioista.

Tällä hetkellä työtovereinani on päivittäin sairaanhoitajia, lähihoitajia, siivoajia, vahtimestari sekä lääkäri. Lähes päivittäin teemme yhteistyötä fysioterapeuttien, syöpäsairaanhoitajan ja kuntoutussairaanhoitajan kanssa. Hyvin usein myös potilaiden omaisilla on merkittävä rooli potilaan arjessa.

Ura ja reunaehdot

Uravalintani on onnekas yhdistelmä päättämättömyyttä, uhmaa ja idealismia. Alun perin haaveilin arkkitehdin urasta, mutta tutustuessani ko. kouluun Tampereella jänistin, ja ilmoitin opinto-ohjaajalle aikovani sen sijaan sairaanhoitajaksi lähetystyöhön. Tiedoksi vain sinne jonnekin, että sairaanhoitajakin hyötyy lukion pitkästä matematiikasta, vaikkakaan ei ehkä ylimääräisistä matikankursseista... Lähetystyö ja kehitysmaat eivät tulleet kyseeseen perheen perustamisen jälkeen, mutta idealismi on edelleen tallella. Potilaan paras on tavoite, mutta nykyään ymmärrän, että myös toiseksi paras voi olla riittävän hyvä. Uravalinta on vienyt minulta mahdollisuuden tiettyihin kokemuksiin, mutta se on tarjonnut runsaasti odottamattomia, arvokkaita opetuksia elämästä ja ihmisestä.

Norjassa kuukausipalkka on n. 32 000 NOK (3 800 euroa) 80 %:n työsuhteessa. Olen vakuuttunut siitä, että joka ikisen kruunun olen ansainnut.

Sanna Karlsen työskentelee sairaanhoitajana Norjassa.